Bändeissä on tärkeintä silleen artistin näkökulmasta ajatellen bändärit----tai yllesä naiset. ilman naisia tuskin kukaan viittis mittään eikä sois kitarakaan. DanzaInvisiblen ukot muisti mut espanjassa asumieni aikojen jälkeenkin -yli 10 vuotta -oon hyvä kirjoittaan, mutten kirjeitä ihmisille ja kavereille. hommat pitää olla face to face, et pystymme lukemaan toisiamme. Nää on soittanut yhtä kauan kuin mä ja niillä on paljon misuja joita on pantava tai tulee turpaan -tyypillisiä espanjalaisia eukkoja sis nää bändärikkin. espanjassa naiset haluu seksii heti ja mitä nopeemmmiin tuut sisään ja oot muuteskin inessä heti, sitä enempi ne tykkää. jos sanot et joo mennään vesssaaan ne vielä ymmärtää -mut ne olis halunnut se tapahtuvan siinä pöydällä et muukkin olis saanut repiä irti tilanteesta -tässä on kulttuurillinen ero, sillä suomessa bändärit on alaikäisisä ja niiitten veljet nostaa metakan ja kutsuu virkavallan vedoten "siskonsa" alaikäisyyteen. Tietenkään mitään ei ole tapahtunut, että voitas syyttää pedofiilix jne. koitetaan rahastaa veljen neronleimauksesta, vaikka todellisuudessa asia on niin , et kyseinen neito
on joukko hysteeristämassaa joka on edesvastuuttomassa tilanteessa ja artisti on helppo maalitauluna, koska esiintyessä on kaikkein haavoittuvin. who kill the barbie, on ikiaiakainen tarina siitä kuinka naiset haluavat olla jeesuksia, mutta eivät tykkää roikkua kmmiskaan ristillä --naisten mielestä täs ei oo mitään ristiriitaa ja miesten mielestä ristiriita on ilmeinen. Syyllinen on lähes aina keikkajärjestäjässä, koska "hän/he" viimekädessä vastaavat mitä heidän
tiloissaan tapahtuu ja ovat velvollisia huolehtimaan järjestyksen pidosta.
en suostunut mihinkän erikoiskohteluun ja limukoihin, vaan tyydyin helikopteriin, sillä en pidä ukkojen musiikista edelleenkään vaikka ovatkin mukavia kusipäitä. kaipasin sitä aikaa heidän kanssaaan kun huutelimme ohikulkeville naisille rivouksia yms malagan seudun katukahviloissa ja sitä kuinka yritimme suistaa lommoisilla rättisitikoilla ja seateilla toisiamme malagalta gibralttariin vievän stradan mahdollisin rotkoihin -emme välittäneet kuolemasta. mutta nyt olin turvamiesten saattelemana ihmisten seassa jokka olivat vielä turhautuneeempia kuin mä koko paskaan. kysin mikseivät vaihdalevy-yhtiötä, mutta he ajattelivat sitä pahimpamana mokana heidän tulevaisuutensa suhteen. en viitsinyt edes alkaa vittuilemaan, koska he olivat eri-ihmisiä -vanhempia ja pelokkaampia.
Niinkuin sanoin keskityin tärkeimpään eli naisiin tai tässä tapauksesa bändäreihin. silloin tajusin, että bändillä on oikeastaan parikytä vaimoa ja helvetikseen rakastajia vaatimasssa ukoiltaan sitä sun tätä omien "oikeitten vaimojensa ja rakstajattriensa sun muitten lisäksi"
"malaga me mata" merkkaakin jotain ihan muuta kuin aiemmin kuvittelin.
omitushalun kasvaessa maximaaliseksi -mikään ei riitä eikä auta siihen, tosiasiaan, et koko suureelle "perheelle" on noussut kusi pääähän ja heidän iso mutta natiseva huvipurtensa kelluu siinä nesteessä ja taivaalta sataa paskaa kaatamalla. -bändi tosin näyttää uskottavalta, koska muuten ne ei olis olemassa ja se voisi johtaa johonkiin tai sitten ei sekään.
naisen piiskan lyöntejä muistuttavat nälväisyt ja muistutukset kaikesta siitä väärydestä kestetään macholla-asenteella jota aina ylpeät espanjalaiset pitävät kunniassa, koska he keksivät sivistyksen ja valloittivat kaiken ekana.
pyysivät kohteliasuuksissaan seuraavalle keikalle -vaikka tiesivät jo mitä vastaan. sitähän se niitten bändi oli jo silloin -soittivat covereita levy-yhtiönkäskystä ja heidän mielipiteensä taltioidusta oli olematon ja luovuus kuoli siihen ja ainahan voi olla ylpeä ja ylimielinen, koska mikään muu ei tunnu mielekkäältä tai mahdolliselta. kasvojen säilyttäminen muutetaan säilömiseksi ja vaalitaan merkityksetöntä
ja tyhjäää esitystä, koska uraputkessa tekee rahan jonka tiedetään teevän kaikki en elämästä.
